Tanssi harrastuksena läpi elämän

 

 

 

Minun tanssiharrastukseni alkoi teini-iässä. Asuin nuoruuteni Petäjäveden Kintaudella ja siihen aikaan kansantanssit olivat suosiossa. Joka pitäjässä harrastettiin kansantansseja ja kauden huipentuma oli kesäisin järjestetty Maakuntajuhla. Siellä kaikkien pitäjien tanhuryhmät kokoontuivat yhteen jonkin paikkakunnan urheilukentälle esittämään talven aikana harjoitellut tanssit. Kintaudella oli aktiivinen tanhuporukka. Ei ollut sellaisia "Kissanristiäisiä", jossa ei tanhuryhmä olisi esiintynyt. Jo silloin tulivat rutiiniksi Polkat, Masurkat ja Jenkat.

Tanhuista oli sitten helppo siirtyä tanssilavalle katselemaan jo sitä vastakkaista sukupuolta. Viisitoistakesäisenä alettiin kiertämään Keski-Suomen lavoja. "Kettusen kasino" eli Kalevan-lava Petäjävedellä oli tietysti se helpoin vaihtoehto, kun ei ajokorttia silloin vielä ollut. Vähitellen tanssipiiri laajeni ja niin tuli mukaan Kisakaarre Keuruulla, Kassinharju Kalettomalla, Koivuranta ja Valorinne Jyväskylässä, Kukonhiekka, Uuraisten Kasino, Hirvivaara Uuraisilla ja tietysti se kohtalokas Nelospirtti, josta tuo Seijakin sitten tarttui hihaan eräänä kesäisena lauantaina. Kirka lauloi silloin "Hetki lyö" ja siitä alkoi tämä yhteinen tanssitaival.

Opiskelin Lappeenrannan TKK:ssa ja tanssit jatkuivat Lappeerannan VPK:n talolla ja lomilla taas Kalevassa.

Perheen perustaminen ja lasten syntyminen vähän hidastivat tanssiharrastusta. Yritimme kuitenkin pitäytyä tanssissa mukana ja harjoittelimme vakio- ja latinalaistansseja kilpatanssiseura Tepikassa. Se harrastus jouduttiin kuitenkin lopettamaan, koska siihen aikaan työni Valmetin pääkonttorissa vaati niin paljon ulkomaan matkoja.

Tanssi kuitenkin kutkutti jalkopohjiamme. Vähitellen lapsemme pärjäsivät itsekseen ja me pääsimme irrottelemaan tanssiaskelia. Kesäaikaan kiersimme lähes kaikki Keski-Suomen tanssilavat. Kerran menimme sattumalta Laukaan Savion lavalle, kun siellä oli Nyyssösen Hannun järjestämä SM-tangokarsinta. Tuttujen innoittamana osallistuimme kisaan ja sillä tiellä olemme. Taisivat olla Rostin Riitta ja Jorma, jotka houkuttelivat meidät tanssikilpailuja kiertämään. Tällöin elettiin kesää 1998.

Ensimmäisiin varsinaisiin kilpailuihin osallistuimme marraskuussa vuonna 1998 Somerolla. Avoimessa luokassa taso oli niin kova, että meillä ei ollut asiaa tulosliuskojen reunallekaan. Katsoimme ihaillen upeasti liitävien parien tangoa ja haaveilimme, että pääsisimmepä mekin joskus finaaliin. Silloin alkoi tuima harjoittelu.

Liityimme paikalliseen tanssiseuraan ja osallistuimme innolla varmasti kaikille seuramme järjestämille tanssikursseille. Ensimmäinen tanssikurssi oli mieleen painuvin. Seuramme oli kutsunut opettajiksi Aaltosen Sarin ja Jarin Oulusta. Esittelimme muutaman parin ryhmissä omaa tanssiamme. Meillä oli ihan itse opittu tangotyyli, jossa pistoa pyörimme paljon kumpaakin suuntaan. Siitä Sari kommentoi: "Tuo on kyllä persoonallista ja omaperäistä, mutta ei sillä ehkä kisoissa pärjää". Siitä alkoi tangon perusaskeleen harjoittelu.

Kävimme alkeiskurssit innolla, sillä halusimme oppia kaikki perustanssit oikein. Ruokahalu kasvoi syödessä ja nälkä oli aina. Jyväskylän tanssiseura Breikistä haimme jenkkitanssioppeja ja tanssileirejä kiersimme jatkuvasti ympäri Suomen. Valtakunnan parhaita opettajia pyrimme hyödyntämään Aaltosia, Arstilaa, Tahvanaista, Koivuniemen Lissua ym. myöten. Oman paikkakunnan vetäjiltä Larelta, Arjalta, Simosen Tarjalta saimme paljon hyvää perusopetusta. Opetustapahtumista ei todellakaan ollut puutetta.

Luokkalan Helinältä otimme lisäksi yksityistunteja. Hänen kanssaan tutkimme kilpailuvideoita ja analysoimme suorituksiamme. Hänen myötäelämisensä oli suurenmoista ja hänen panoksensa oli ratkaiseva meidän kilpailumenestyksessä. 

Videoimme kaikki kilpailumme. Video on ollut lahjomaton opettajamme. Joskus kun ei pärjätty, niin teki mieli panna vaatimaton menestys tuomaripelin piikkiin. Mutta kun katsoimme kisavideon, niin kyllä sieltä aina kehitettävää löytyi. Tuomaritoiminta on hyvää tanssikisoissa, varsinkin nykyään, kun seitsemän tuomarin systeemissä paras ja huonoin arvostelu jätetään pois.

Henki kilpailijoiden keskuudessa on ollut aina ihailtavan rehtiä. Kilpakumppaneita autetaan ja kannustetaan, vaikka omaa voittoa toivotaankin. Virtaa annetaan halauksin. Jokainen tekee parhaansa ja tuomarit ratkaisevat sijoituksen. Tanssikilpailuissa ei ole vastustajia, on vain kanssakilpailijoita. Huumorimielellä tsemppasivat kilpailijat toisiaan. Todellinen 100-sarjan sielu oli Rostin Jorma. Hänen itsevarma lentävä lauseensa oli ennen joka kilpailua: "Minä olen tässä koko tulomatkan pohtinut, kuka mahtaa tulla tänään toiseksi?"  Kerran Joensuun Humppakisassa Jorma varoitti oululaista Kaukorannan Mattia laskemasta asuntovaunun molempia tassuja alas: "Kuule Matti, karsinnat ovat ensiksi ja vasta niistä läpipääsy antaa luvan laskea molemmat tassut alas".

Susel eli Suomen Seuratanssiliitto järjesti siihen aikaan Lavatanssicupia, jossa oli vuoden aikana useita osakilpailuja ja joissa jaettiin pisteitä menestyksen mukaan. Mestaruus ratkaistiin viimeisen osakilpailun jälkeen. Siihen aikaan oli kilpailuissa vain kaksi sarjaa Avoin ja 100-sarja, jossa parin yhteisikä tuli olla yli 100 vuotta.  Ahkera harjoittelumme tuotti tulosta.  Vuonna 2002 voitimme ensimmäisen kerran Suselin Lavatanssicupin 100-sarjan. Sitten menestys seurasi menestystä. Voitimme Suselin Lava-tanssicupin 4 kertaa peräkkäin.

Aaltosen tanssikoulu järjesti siihen aikaan Oulun Kunkkukisaa, jota arvostettiin laajasti ympäri Suomen. Kaksipäiväinen tosi raskas kilpailu sisälsi 10 eri lajia ja yhteistulos ratkaisi mestaruuden.  Kunkkukisan 100-sarjan voitimme kolme kertaa peräkkäin ja saimme kiertopalkinnon itsellemme. Viimeisestä Kunkkukisasta palatessa meillä oli auton perässä 27 pyttyä.

Olemme kokeneet mieleenpainuvia hetkiä myös avoimessa luokassa. SM-humpan hopea ja SM-valssin pronssi on pokattu avoimessa luokassa. Lisäksi Seinäjoen SM-tangossa olimme kaksi kertaa avoimen luokan semifinaalissa.

Mieleenpainuva oli myös tapahtuma Kiuruvedellä 2003, kun voitimme Jiven SM:n satasarjassa. Iisalmen Sanomat haastatteli meitä ja teinitytöt pyörivät siinä vieressä. Sanoin jo heille, että menkää vähän kauemmaksi. Haastattelun jälkeen sitten paljastui, että tytöt halusivatkin "suurelta mestarilta" nimmarin. No meikäläinen veti sitten tussilla tyttöjen ranteeseen nimmarin. Silloin tunsin olevani urani huipulla.

Kirkkain kruunu on kuitenkin ehkä Lavalegenda-voitto Asikkalassa vuonna 2007. STOL eli Suomen Tanssin Opettajien Liitto järjesti SM-kilpailun, jossa tanssittiin kahden päivä aikana neljässä eri tanssilajiryhmässä. Sylitansseina tanssittiin Foksi, Valssi, Hidas valssi, Tango ja Humppa. Jenkkitansseina olivat Fusku, Jive ja Bugg. Kansantansseina kisattiin Polkassa, Jenkassa ja Masurkassa. Lattarit pitivät sisällään Rumban Cha chan ja Samban. Mestaruus ratkaistiin 14 lajin yhteistuloksena. Voittajasta tuli Lavalegenda. Voitimme tittelin itsellemme ja nautimme suuresti, koska pari vuotta aiemmin olimme jääneet harmittavasti hopealle.

Insinöörejä jostain syystä pilkataan tanssipiireissä. He ovat kuulemma liian teknisiä tanssimaan. Seijalla oli tapana viedä työpaikalleen Yliopistolle kakkuja ja karamelleja kilpailuviikonlopun jälkeen, kun saimme voittoja kisoista. Ihmiset siellä ihmettelivät aina, että "sinun miehesi on insinööri ja tanssii, sehän on mahdoton yhtälö". Täytyy kyllä myöntää, että opiskeluaikaan olin teekkariporukassa ainoa, joka lauantaina läksi humpalle, kun muut menivät kapakkaan kaljalle. Haluan rohkaista kaikkia teknisiä ihmisiä tanssimaan. Väitän, että tuolle insinöörien sorsimiselle ei ole perusteita.

Lavalegenda ja muut voitot olivat unelmien täyttymys ja päätimme, että saavuttu tanssitaito on siirrettävä seuraaville sukupolville. Rupesimme vetämään kursseja. Kymmenen vuoden etappi kurssien vedossa lähestyy ja olimme jo vetäytymässä vapaalle. Innokkaat kurssilaiset puhuivat meidän vielä ympäri ja kurssit jatkuvat keväällä.

Mielenkiintoista on myös seurata tanssien kehitystä tuomarin näkökulmasta. Toimin mm. viime keväänä Tangon SM-kisassa tuomarina. Hienoja suorituksia on nautinto katsoa, mutta kun kaikki parit ovat niin tasaväkisiä, on finaaleissa järjestyksen muodostaminen tosi haasteellista.

Tanssi on kiva harrastus, jonka ympärillä on vain iloisia ihmisiä. Se on mukavien ihmisten parissa tapahtuvaa kokonaisvaltaista liikuntaa ja terapiaa - niin kursseilla, leireillä, kisoissa kuin lavoillakin. Kenenkään ei tarvitse olla yksin, kun hakeutuu tanssin pariin. Missä muussa harrastuksessa näin laaja ikähaitari on samassa salissa?

Olemme erittäin tyytyväisiä, että tartuimme tähän harrastukseen. Se on antanut meidän elämäämme suunnattomasti uutta sisältöä ja tuonut kevennystä jokapäiväisen puurtamisen vastapainoksi. Kiitos kaikille ihanille tanssi-ihmisille.

Reijo Seijesvirta